9 ennätystä, jotka jäävät ikuisiksi

Pitkäikäisyys, jota ei enää suoda kenellekään

Alex Fergusonin 26 vuotta Manchester Unitedin ruorissa on ensimmäinen asia, joka pomppaa mieleen. Nykypäivän Valioliigassa valmentaja saa harvoin kolmea vuotta, saati kolmea vuosikymmentä. Omistajat vaihtuvat, kärsivällisyys loppuu, ja sosiaalinen media polttaa uran nopeammin kuin koskaan. Fergusonin kaltaista projektia, jossa yksi mies rakentaa saman seuran ympärille useamman sukupolven joukkueen, ei enää tapahdu ison klubin luokassa.

Vielä äärimmäisempi tapaus on Guy Roux, joka istui Auxerren penkillä yli neljä vuosikymmentä ja vei pikkuseuran Ranskan mestariksi asti. Tällaista uskollisuutta ei enää löydy kummaltakaan osapuolelta: ei seuralta eikä valmentajalta.

Eurooppa-kupit, jotka eivät toistu

Brian Cloughin Nottingham Forest nousi toiselta divisioonalta ja voitti Euroopan Mestarien liigan kahdesti peräkkäin. Ajatus siitä, että vasta-ylennyt seura voittaisi nykyisen Mestarien liigan edes kerran, on absurdi, saati kahdesti putkeen. Kilpailun raha ja rakenne ovat muuttuneet niin paljon, ettei tällainen tarina ole enää edes teoriassa mahdollinen.

Bob Paisley voitti Liverpoolin kanssa kolme Eurooppa-cupin mestaruutta ilman, että hänestä koskaan tuli pelaajana yhtä suurta nimeä. Hän jäi historiaan yhtenä englantilaisvalmentajien menestyneimmistä, ja se asema on turvassa: brittivalmentajia Mestarien liigan huipulla nähdään yhä harvemmin.

Carlo Ancelotti puolestaan on voittanut Mestarien liigan valmentajana useammin kuin kukaan muu historiassa. Real Madridin ja Milanin kaltaisten jättien kanssa toistetut voitot tekevät hänestä kilpailun kaikkien aikojen menestyneimmän valmentajan, eikä kukaan aktiivisista kollegoista ole edes lähellä.

Zinedine Zidane taas voitti Real Madridin kanssa Mestarien liigan kolmena peräkkäisenä vuonna heti valmentajanuransa alussa. Kolmoisputki on ainutlaatuinen moderin kilpailun aikakaudella, jolloin sarja on niin tasainen ja rahakkainen, ettei kukaan hallitse sitä enää kolmea vuotta putkeen.

Kotimaan sarjat: Invincibles ja tuplatreblet

Arsène Wengerin Arsenal pelasi Valioliiga-kauden kokonaan ilman tappiota, lempinimellä Invincibles. Vastaavaa ei ollut nähty Englannin ylimmällä sarjatasolla vuosikymmeniin ennen sitä, ja sen jälkeenkään kukaan ei ole toistanut tekoa. Kausi on nykyisin niin fyysisesti raskas ja sarja niin syvä, että täydellinen tappiottomuus alkaa olla puhtaasti historiallinen kuriositeetti.

Pep Guardiola puolestaan on ainoa valmentaja historiassa, joka on voittanut kansallisen liigan, kansallisen cupin ja Mestarien liigan samana kautena kahden eri seuran kanssa, ensin Barcelonan ja myöhemmin Manchester Cityn kanssa. Treble on sinänsä harvinainen saavutus, mutta sen toistaminen kahdella eri klubilla eri maissa ja eri vuosikymmenillä on jotain, mitä kukaan toinen ei ole vielä tehnyt.

Miksi juuri nämä pysyvät

Yhteinen nimittäjä näissä yhdeksässä on se, että ne syntyivät olosuhteissa, joita ei enää ole: seurat antoivat aikaa, liigat olivat rakenteeltaan toisenlaisia, ja rahan jakautuminen antoi tilaa yllätyksille kuten Forestin Eurooppa-kaksoisvoitolle. Nykyjalkapallossa raha on tasoittanut osan kuopista mutta kaventanut samalla kärsivällisyyden ikkunaa niin pieneksi, ettei kukaan enää saa Fergusonin tai Rouxin kaltaista aikaa rakentaa mitään. Näistä ennätyksistä osa on urheilullisia, osa rakenteellisia, mutta yhtä lailla pysyviä molemmat.