De Zerbi on oikeassa: mentaliteettia ei osteta

Mitä mentaliteetti oikeastaan tarkoittaa

Jalkapallossa mentaliteetti on yksi eniten väärinkäytetyistä sanoista. Se sekoitetaan rohkeuteen, kovuuteen tai yksinkertaisesti haluun voittaa. Mutta se on tarkemmin sanottuna kyky toimia oikein paineen alla – ja pitää kiinni joukkueen tavasta pelata silloinkin, kun tulokset eivät tule.

Tämä ei ole persoonallisuuspiirre, jonka rekrytointiosasto voi tunnistaa videolta. Se on tapa, joka rakentuu toistamalla samoja asioita päivästä toiseen, harjoituksissa, pukukopissa ja otteluissa. Ympäristö muokkaa ihmistä enemmän kuin ihminen muokkaa ympäristöä – varsinkin urheilussa.

Miksi siirtomarkkinat eivät ratkaise tätä

Seurat käyttävät valtavia summia pelaajiin, joiden odotetaan nostavan joukkueen tasoa henkisesti. Ajatus on ymmärrettävä: jos otat joukkueeseen pelaajan, joka on voittanut mestaruuksia, hän tuo voittamisen kulttuurin mukanaan.

Käytäntö on monimutkaisempi. Pelaaja, joka kukoisti tietyssä järjestelmässä tietyn valmentajan alaisuudessa, ei automaattisesti siirrä sitä energiaa uuteen seuraan. Hän saapuu uuteen hierarkiaan, uusiin sosiaalisiin dynamiikkoihin ja usein täysin erilaiseen pelitapaan. Sopeutuminen vie aikaa, ja sen aikana hän on pikemminkin oppija kuin johtaja.

Toisaalta pelaaja, joka on leimattu "mentaliteettitapaukseksi" yhdessä seurassa, voi kukoistaa toisessa – koska ympäristö on erilainen. Mentaliteetti ei siis ole pelaajan kiinteä ominaisuus, jonka voi siirtää seurasta toiseen kuin taidon.

Valmentajan rooli on ratkaiseva

De Zerbin kaltaiset valmentajat rakentavat joukkueen henkisen selkärangan ennen kaikkea työtapojen kautta. Harjoitusten rakenne, se miten virheitä käsitellään, se miten tähdet ja vaihtopelaajat kohtelevat toisiaan – nämä asiat määrittävät kulttuurin.

Brightonissa De Zerbi rakensi joukkueen, joka pelasi rohkeaa, pallollista jalkapalloa ilman erityisen arvokasta tähtikokoonpanoa. Joukkue ei menestynyt siksi, että se olisi rekrytoinut mentaliteettipelaajia – se menestyi, koska valmentaja loi ympäristön, jossa pelaajat toimivat tietyllä tavalla. Kun hän lähti, se kulttuuri ei jäänyt automaattisesti paikoilleen.

Tämä on De Zerbin argumentin ydin: jos kulttuuri olisi ostettavissa, se ei olisi kulttuuri. Se olisi tuote.

Mistä mentaliteetti sitten tulee

Se tulee kolmesta asiasta.

Ensimmäinen on aika. Joukkueet, joilla on vahva identiteetti, ovat yleensä pysyneet saman valmentajan tai saman filosofian alaisuudessa riittävän kauan. Yhtäkään mestaruusjoukkuetta ei ole rakennettu yhden siirtoikkunan aikana.

Toinen on selkeys. Pelaajat tietävät, mitä heiltä odotetaan – ei vain taktisesti vaan käyttäytymisessä. Myöhästyminen harjoituksista, laiskuus puolustuksessa, välinpitämättömyys joukkuetoveria kohtaan: nämä asiat joko hyväksytään tai ei hyväksytä. Kulttuuri on se, mitä tapahtuu, kun kukaan ei katso.

Kolmas on johdonmukaisuus. Valmentajan on kohdeltava kaikkia pelaajia samojen periaatteiden mukaan. Jos tähtipelaaja saa poikkeuksia, viesti on selvä: säännöt eivät koske kaikkia. Siitä lähtee mentaliteetti hajoamaan nopeammin kuin mistään muusta.

Siirrot voivat tukea kulttuuria – mutta eivät luoda sitä

Tämä ei tarkoita, että rekrytointi on yhdentekevää. Oikea pelaaja voi vahvistaa olemassa olevaa kulttuuria merkittävästi. Jos joukkueella on jo selkeä identiteetti ja siihen tuodaan pelaaja, joka sopii siihen luonnostaan, lopputulos voi olla erittäin hyvä.

Mutta järjestys on tärkeä: ensin kulttuuri, sitten rekrytointi sen tueksi. Ei toisin päin.

Seurat, jotka yrittävät rakentaa mentaliteettia siirtomarkkinoilta käsin, tekevät useimmiten saman virheen: ne ostavat tuloksen sijaan prosessin, eikä prosessi seuraa perässä. Siirtobudjetti voi kasvaa, mutta pukukoppi pysyy sekavana.

De Zerbi ei sano, ettei rahalla ole väliä. Hän sanoo, että rahalla ei voi ostaa sitä asiaa, joka ratkaisee eniten pitkällä aikavälillä. Ja hän on oikeassa.