Taarabtin ura päättyi: näin Warnock hänet näki

Lahjakkuus jota ei voinut opettaa

Adel Taarabt oli tyyppi, jonka takia skoutit matkustavat halki Euroopan. Marokon maajoukkuepelaaja hallitsi palloa tavalla, joka teki hänestä Championshipin tasolla lähes epäreilun: käänteitä, läpiajoja ja maaleja jotka näyttivät tulevan väärästä kulmasta. Kaudella 2010-11 hän oli keskeinen syy siihen, että QPR nousi Valioliigaan, ja hänet palkittiin sarjatason parhaana pelaajana. Se oli hetki, jolloin kaikki puhuivat samasta asiasta: tästä pojasta tulee jotain isompaa.

Warnockin ikuinen ongelma

Neil Warnock ei ole koskaan ollut valmentaja, joka romantisoi yksilölahjakkuutta järjestelmän kustannuksella. Hän rakensi uransa työmoraalin, taistelutahdon ja kurin varaan. Taarabt oli kaikkea muuta. Warnockin suhde häneen QPR:ssä on jäänyt englantilaisen jalkapallon puheenparteen esimerkkinä siitä, miten vaikeaa on hallita pelaajaa jonka lahjat ovat kiistattomat mutta jonka rutiinit, asenne ja keskittyminen vaihtelivat ottelusta toiseen. Warnock joukkueineen sai välillä parhaan mahdollisen version Taarabtista, välillä ei mitään. Se jännite, lahjakkuuden ja hallittavuuden välinen, on koko tarinan ydin.

Miksi ura ei koskaan räjähtänyt kunnolla

QPR:n nousun jälkeen moni odotti Taarabtin nousevan Valioliigan tähdeksi. Näin ei käynyt. Hän lainattiin AC Milaniin, palasi QPR:hen, päätyi Fulhamiin lainalle, ja sen jälkeen ura hajaantui useisiin seuroihin, muun muassa Genoaan ja Benficaan, ilman että hän koskaan löysi uudelleen sitä tasoa, jolla hän pelasi parhaimmillaan Lontoossa. Syitä on lueteltu vuosien varrella lukuisia: kuntoon liittyviä kysymyksiä, asennetta, sopimattomuutta joukkuepelaajaksi järjestelmissä jotka vaativat kurinalaisuutta enemmän kuin luovuutta. Yhtään näistä ei voi todistaa yksittäisenä syynä, mutta yhdessä ne selittävät miksi lahjakkuus, joka nosti QPR:n Valioliigaan, ei koskaan muuttunut pysyväksi huippu-uraksi millään isommalla areenalla.

Miksi tarina on yhä ajankohtainen

Taarabtin lopettaminen ei ole suuri uutinen sinänsä, mutta se on hyvä hetki muistuttaa, että jalkapallossa lahjakkuus ja menestys eivät kulje automaattisesti käsi kädessä. Warnockin ja Taarabtin tarina on klassinen esimerkki: valmentaja joka tietää tarkalleen mitä pelaaja voi tehdä, mutta ei koskaan pysty takaamaan että hän tekee sen joka viikko. Se on sama dilemma joka toistuu joka sukupolvessa, jokaisessa liigassa, aina kun joku pelaaja on selvästi parempi kuin joukkueensa taso mutta ei koskaan yhtä johdonmukainen. Taarabt on ehkä paras esimerkki 2010-luvun Championshipista siitä, miten lähellä suurta uraa voi olla ilman että sinne koskaan päätyy.

Perintö jää keskeneräiseksi

QPR:n fanit muistavat hänet ikuisesti kausista, joina hän oli parasta katsottavaa koko sarjassa. Laajempi jalkapallomaailma muistaa hänet opettavaisena esimerkkinä siitä, että tekninen lahjakkuus ei riitä, jos ympärillä oleva rakenne ei tue sitä loppuun asti. Näiden kahden totuuden välissä Adel Taarabtin ura eli ja sinne se lopulta myös hautautui.