50 000 jäsentä, yksi seura: voisiko se toimia?

Idea ei ole uusi

Faniomisteisia seuroja on oikeasti olemassa, ja monet niistä toimivat hyvin: FC United of Manchester ja Newport County ovat kannattajaosuuskuntien pyörittämiä, AFC Wimbledon syntyi aikanaan juuri tällaisesta kapinasta vanhaa omistajaa vastaan. Mutta niissä omistajina ovat olleet paikalliset kannattajat, jotka tuntevat seuran, sen alueen ja sen ongelmat. Netin kautta koottu, maantieteellisesti hajautettu joukko ihmisiä on eri asia.

MyFootballClub-kokeilu näytti jo, miten tämä menee

2000-luvun lopulla tuhannet ihmiset netin kautta ostivat Englannin alemman sarjatason seuran Ebbsfleet Unitedin ja saivat äänestää muun muassa joukkueen kokoonpanosta. Alku oli hurja: tuhansia maksavia jäseniä, kansainvälistä mediahuomiota, aito tunne siitä, että jotain uutta rakennetaan. Mutta innostus laantui nopeasti. Äänestysaktiivisuus romahti, seuran arkiset kulut eivät kadonneet minnekään, ja lopulta omistajajoukko suli muutamaan kymmeneen aktiiviin, jotka joutuivat kantamaan koko taakan. Seura selvisi, mutta projekti sellaisenaan ei.

€250 000 ei riitä pitkälle

Suunnitelmassa summa riittäisi juuri ja juuri ostohintaan, jos kohteena on pieni seura Portugalin tai Espanjan alasarjoista. Mutta oston jälkeen tulevat palkat, stadionin ylläpito, nuorisoakatemia, matkakulut, lisenssimaksut ja sarjaliiton vaatimat taloudelliset takuut. Moni alasarjan seura Etelä-Euroopassa on juuri siksi myynnissä halvalla, että sillä on velkaa tai se tarvitsee pääomaa selvitäkseen kauden yli. Ostohinta on usein pienin osa laskua, ei suurin.

Kuka oikeasti johtaa seuraa?

Jalkapalloliitot eivät hyväksy omistajaksi ketä tahansa. Espanjassa ja Portugalissa, kuten muuallakin, omistajan pitää läpäistä sopivuustarkistus, ja seuralla pitää olla selkeä vastuuhenkilö, joka vastaa liitolle ja viranomaisille. Tuhannen tai viidentuhannen hengen joukko ei voi itse toimia tässä roolissa, vaan tarvitaan hallitus, toimitusjohtaja ja juridinen rakenne, joka tekee päätökset nopeasti. Silloin demokraattinen äänestys muuttuu käytännössä neuvoa-antavaksi, ja todellinen valta valuu muutamalle henkilölle, aivan kuten Ebbsfleetissä kävi.

Oma skouttiverkosto ei ratkaise rahaongelmaa

"Oma skouttiverkosto löytää halpoja lahjakkuuksia" kuulostaa hyvältä, mutta se on jo arkipäivää koko jalkapallossa. Agentit ja seurat Etelä-Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa tekevät juuri tätä työtä ammattimaisesti, ja kilpailu lupaavista nuorista pelaajista on kovaa jo nyt. Pienen alasarjan seuran ongelma ei yleensä ole pelaajien löytäminen, vaan kassavirta: palkat pitää maksaa joka kuukausi riippumatta siitä, löytyykö seuraava maalitykki vai ei.

Mikä voisi toimia

Joukkorahoituksella toimivia malleja on olemassa, mutta ne menestyvät silloin, kun rahankeräys on läpinäkyvä, pieni ydinjoukko kantaa operatiivisen vastuun ja seura on riittävän pieni, ettei sitä kaadeta yhdellä huonolla kaudella. Toimivinta mallia ei rakenneta yhdellä innostuneella viestiketjulla, vaan vuosien työllä paikallisen yhteisön kanssa, aivan kuten kannattajaosuuskunnat ovat tehneet Englannissa. Idea sinänsä ei ole hullu. Toteutustapa, jossa päätökset tehdään äänestyksillä ja rahat kerätään ensin, kuvio mietitään vasta sitten, on se, mikä kaatoi vastaavan yrityksen jo kertaalleen.