Chelsea ja Villa pyörittävät satoja miljoonia keskenään – missä menee raja?

Mitä on liikkunut ja miten paljon

Siirtojen kirjo on laaja. Maatsen meni Villaan noin 37 miljoonalla punnalla. Kellyman tuli Chelsealle noin 19 miljoonalla. Rogers siirtyi Chelsealle 117 miljoonalla punnalla. Garnacho lähti Villaan noin 40 miljoonan punnan velvoitteella. Jackson on matkalla Villaan summalla, joka voi nousta jopa 65 miljoonaan puntaan. Ja nyt Emi Martínez on yhdistetty Chelseaan.

Kun lasket nämä yhteen, Chelsea maksoi Villalle 117 miljoonaa Rogersista ja lähetti samaan aikaan yli 100 miljoonan punnan edestä pelaajia takaisin samaan suuntaan. Kokonaisvirta ylittää 200 miljoonaa puntaa, ja kaikki tämä on tapahtunut lyhyessä ajassa kahden saman klubin välillä.

Miksi rakenne kiinnostaa sääntelyviranomaisia

Financial Fair Play, ja sen seuraaja UEFA:n kestävyyssäännöt, perustuvat yksinkertaiseen logiikkaan: pelaajamyynnistä syntyvä voitto kirjataan heti, mutta pelaajan ostohinta poistetaan taseesta sopimuksen keston yli. Jos myyt pelaajan 100 miljoonalla, saat sen rahan kirjanpitoon tänään. Jos ostat pelaajan 100 miljoonalla viisivuotisella sopimuksella, maksat sen kirjanpidossa 20 miljoonaa vuodessa.

Tämä on täysin normaali ja sallittu käytäntö. Ongelma syntyy, jos kaksi seuraa sopii yhdessä korottaa siirtohintoja molemmin puolin niin, että molemmat voivat kirjata isompia myyntivoittoja kuin markkinahinta yksinään tuottaisi. Silloin kyse ei ole enää liiketoimesta vaan kirjanpitojärjestelystä.

UEFA on jo kiristänyt tätä nimenomaisesti

UEFA on päivittänyt sääntöjään juuri tämän ilmiön varalta. Vastasuuntaiset siirrot, eli tilanteet joissa sama pari seuroja vaihtaa pelaajia toisiinsa lyhyen ajan sisällä, ovat erityisen tarkastelun kohteena. Säännöt velvoittavat UEFA:n arvioimaan, ovatko tällaiset liiketoimet tosiasiassa toisistaan riippumattomia vai muodostavatko ne yhden kokonaisuuden.

Jos UEFA päättää, että siirrot ovat sidoksissa toisiinsa, se voi uudelleenarvioida niiden kirjanpidollisen kohtelun. Käytännössä tämä tarkoittaa, että myynnistä kirjattu voitto pienenee tai poistuu kokonaan. Seura, joka on käyttänyt tuota voittoa täyttääkseen sääntöjen asettaman rajan, löytää itsensä yhtäkkiä sen väärältä puolelta.

Molemmilla seuroilla on jo taustaa

Se mikä tekee tästä erityisen kiinnostavaa: kumpikaan seura ei tule tähän puhtaalta pöydältä. Chelsea on ollut UEFA:n seurannan alla aiemmin, ja Aston Villa on käynyt läpi omat prosessinsa. Molemmat tietävät tarkalleen, miten lähellä rajaa he operoivat. Se tekee strategiasta joko hyvin laskelmoitua tai hyvin riskialtista, riippuen siitä, miten UEFA lopulta tulkitsee kokonaisuuden.

Mitä seuraukset voisivat olla

Jos UEFA päättää puuttua asiaan, seuraamusvalikoima on laaja. Lievimmässä päässä on kirjanpidollinen oikaisu: siirtoprofiitin uudelleenlaskenta, joka pakottaa seuran täyttämään sääntöjen vaatimukset muilla keinoilla. Seuraavalla portaalla ovat sakot ja pistovähennykset UEFA-kilpailuissa.

Vakavimmassa skenaariossa, erityisesti jos seurat ovat jo valvontasopimuksessa UEFA:n kanssa, voidaan puhua eurooppalaisista kilpailuista sulkemisesta. UEFA on tehnyt tämän ennenkin, ja se on osoittanut halukkuutta käyttää kovimpia keinoja silloin kun se katsoo sääntöjä kiertävän järjestelmällisesti.

Onko tässä mitään väärää

Ei välttämättä. Pelaajat ovat oikeita pelaajia, ja jokainen siirto voidaan perustella urheilullisesti. Maatsen sopi Villalle. Rogers on arvokas hankinta Chelsealle. Yksittäin tarkasteltuna mikään ei ole automaattisesti rikki.

Mutta UEFA ei tutki yksittäisiä siirtoja tyhjiössä. Se tarkastelee kuviota. Ja kuvio tässä on selkeä: kaksi seuraa, joilla molemmilla on taloudellinen paine, ovat vaihtaneet pelaajia yli 200 miljoonan punnan edestä lyhyessä ajassa. Jokainen siirto on tuottanut myyntivoiton, joka helpottaa sääntöjen noudattamista. Jokainen osto on hajautettu useammalle vuodelle.

Se on joko erittäin onnekasta yhteensattumaa tai erittäin hyvin suunniteltua. UEFA:n tehtävä on selvittää, kumpi.